Olen elänyt viimeiset pari kuukautta epämääräisessä sumussa. En kunnolla muista mitä olen tehnyt, opiskellut tai sanonut. Muistan vain ajaneeni väliä poikaystäväni sekä oman kotini välillä. Olen varma, että olen tehnyt muutakin vaikken muista mitään. Tunne on pelottava ja hämmentävä. Olo on kuin ahtaaseen häkkiin ajetulla eläimellä. Pelkoa ja tarvetta päästä ulos omasta kehostaan.
Olen puhunut isäni kanssa, mutta asiat junnaavat edelleen paikoillaan. Haluasin vain antaa kaiken isääni liittyvän olla, mutta äitini halusi minun pyytävän häneltä koulutustukea. Isä kieltäytyi maksamasta, sillä en halua olla hänen kanssaan tekemisissä, jonka ymmärrän täysin ja olisin ollut valmis antamaan asian olla, mutta äitini halusi minun menevän lastenvalvojalle pyytämään koulutustukea virallista reittiä. Jos en saa koulutustukea, pyydämme elatusmaksusta nostamatta jääneitä indeksikorotuksia viiden vuoden takaa. Olen alkanut miettiä, mitä minun pitäisi tehdä, sillä äitini tuntuu haluavan satuttaa isääni, vaikka itse olisin valmis jo antamaan olla. Tunnen käsittämätöntä tuskaa joutuessani vääntämään raha-asioista. Haluaisin unohtaa, sillä on helpompaa päästää irti kuin roikkua kipeässä suhteessa.
Pelko. Pelkään jääväni samaan kierteeseen kuin aiemminkin. Jääväni jumiin kuplaan, jossa olen olemassa, mutten läsnä. Olin vuoden 2017 keväällä melkein kokonaisen jakson käymättä koulua kunnolla ja nyt tunnen ajautuvani samaan kierteeseen. Olen täyttänyt 18 eli kykenen estämään vanhempieni pääsyn Wilmaan, jolloin he eivät voi kontrolloida poissaolojani. En osaa lopettaa enkä uskalla kertoa.
♥:Amanda
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti