Ikävöin. En ole edes tajunnut aiemmin kuinka paljon kaipaan veljiäni. Asiasta tuli pelottavankin todellinen, kun lähetin veljeni syntymäpäivän kunniaksi hänelle lahjan sekä kortin.
Viestittelimme pitkästä aikaa tapahtuneen johdosta, mikä sai minut ajattelemaan omaa osaani koko isä-tytär sotkussa. Teenkö minä niin väärin, kun en mene tapaamaan veljiäni heidän luokseen? Vaadinko liikaa heiltä pyytäessäni kompromissia ja tapaamista muiden sukulaisten luona? Onko se liian paljon pyydetty? Pitäisikö minun vain niellä tuskani sekä ahdistukseni ja mennä heidän luokseen jos haluaisimme tavata?
Kysymyksiä kysymysten perään. Olenko ollut huono isosisko? Koen etten ole voinut olla se sisko joksi itseni kuvittelin nuorempana, mutten tiedä onko se loppujen lopuksi haitallista. Suuren ikäeromme vuoksi halusin nuorempana olla pojille se sisko kehen he voivat halutessaan tukeutua, se kuka pitää heidän puoliaan vanhempia vastaan ja olisimme todella läheisiä. Tunnen syyllisyyttä, siitä ettei viimeinen kohta ole toteutunut. Koen sen olevan osittain omaa syytäni, mutta toivon asioiden muuttuvan vielä joku päivä. Kun me sisarukset kasvamme ja itsenäistymme emmekä ole enää vanhemmistamme riippuvaisia, voimme ehkä parantaa suhdettamme ja nostaa sen täysin uudelle tasolle.
♥:Amanda
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti