Poissa

Tämän hetken fiilikset kiteytyy aika vahvasti sanaan poissa. Käyn koulussa, mutta oon melkeinpä puolet tunneista poissa. Käyn aina tunnin alussa paikalla ja odotan, että nimet otetaan ylös, jonka jälkeen poistun jonkun tekosyyn varjolla käytäville haahuilemaan. Kyllä mä opiskelen, mutta en luokassa enkä osaa tai jollai tavalla kykene tekemään ryhmätöitä. Ahdistun siitä ryhmästä. Ahdistun oman mielipiteen ilmaisemisesta julkisesti, ja silti kerron sen äänekkäästi käytävällä. En tiedä mikä mulla on.

Viimeksi, kun puhuin näiden ajatusten kertomisesta jollekulle pelkäsin sitä. Pelkäsin itseäni. Pelkäsin reaktioita. Pelkäsin tuomioita. Seurauksia. Kaikkea. Ja pelkään edelleenkin, en voi kieltää sitä, mutta olen ollut rohkea. Varasin koeviikolle ajan meidän koulun terveydenhoitajalle, jolle puhuin sitten fiilisksiä ja ajatuksista elämästä, perhesuhteista ja koulusta. Hän onneksi tajusi, kuinka huonoon jamaan asiat ovat jo ehtineet mennä ja varasi kanssani ajan sellaiselle mukavalle naiselle, jonka kanssa olen käynyt juttelemassa jo kerran. Maaliskuussa alan käydä siellä säännöllisesti, ja toivon, että tähän saadaan jotain muutosta.

Ratkaiseva tekijä oli isän kanssa käyty riita, joka johti välirikkoon, mutta joka kolahti aika kovasti. Nyt, kun ei olla enää väleissä, tuntuu että olen täysin hukassa, sillä en oikein tiedä mitä odottaa tulevaisuudelta. En tiedä, mikä hänen seuraava siirtonsa on tai tuleeko sitä edes.

Poissa. Poissa mielestä. Poissa ruumiista. Paikalla, muttei läsnä. Kuuntelee, muttei kuule. Näkee, muttei huomaa. 

♥:Amanda