Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun hän ei saapunut. Sisimmässäni tiesin, ettei hän tulisi, mutta silti toivoin sitä salaa ja elättelin toivoa hänen muuttumisestaan. Sanoin aina, ettei se haittaisi, jos hän jättäisi tulematta, vaikka sisimmässäni halusin hänen vain saapuvan paikalle ja olevan ylpeä.
Olin kuin pieni lapsi ennen joulua.
Toivoin hänen vain ilmestyvän paikalle, vaikka hän aamulla ilmoittikin, ettei pääse. Koko viikko turhia lupauksia ja toiveiden elättelyä. Syy oli maailman typerin. En tiedä kumpi minua satutti enemmän, se ettei hän saapunut vai se minkä takia hän jätti saapumatta. Hän ei ole muuttunut. Eikä hän varmaan koskaan muutukaan. Hän on aina se sama tyhjien lupausten ihminen, josta en vain pääse eroon. Haluaisin lopettaa hänen turhiin lupauksiinsa uskomisen, mutta hän tekee irti päästämisen vaikeaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti